Kovin eriskummallinen talvi takana. Lähes koko talven on pystynyt kävelemään metsissä kun lunta on niin vähän. Suuremman erikoisuuden kevääseen toi Covid-19 = koronavirus. Kaikki kevään tapahtumat ja ihmisten kokoontumiset on peruttu. Münstereiden Talvipäivät sattui vielä aikaan, jolloin pandemia oli alkamassa. Itse päiviä ei peruttu, mutta itse jätin Talvipäivät väliin, koska Nelliä en olisi voinut ottaa mukaan juoksujen vuoksi. Kun Katriina Tiiran luento ”Koiran kognitio – mitä koira ymmärtää ja käsittää?” – peruttiin myös niin pitkän pähkäilyn päätteeksi tulin tulokseen että en jaksa lähteä Pohjanmaalle ajamaan yksin. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt, jotta olisin nähnyt Niemiapajan Huugon noutokilpailusuorituksen. Huge nääs pokkasi voittopokaalin.
Talvella ei metsästysjuttuja pahemmin ole tehty. Nouto- ja etsimisharjoituksia sekä pienimuotoisia jälkitehtäviä. Tumpin kanssa on metsissä liikuttu, mm katsastellen majavanpesiä jne. Majavapassiin ei Nellikkä pääse mukaan.
Tottelevaisuudessa on jännä, miten on aina eri aikoja miten huvittaa totella. Ihan vähän on pitänyt nyt ottaa ”kovempaa otetta” eikä pelkästään palkitsemalla ja innostuneesti käskyjä antamalla saa Nelliä uskomaan tilanteessa kuin tilanteessa. Eli ihan selvästi hän kokeilee, josko se riittäisi että vähän ”sinnepäin” tottelee.
Pienimünstereiden Facebook ryhmässä oli tässä taannoin mielenkiintoinen keskustelu siitä, soveltuisiko münsteri agilityyn, kun pariskunnan toinen puolisko haluaa metsästyskoiran ja toinen harrastuskoiran. Keskustelussa tuli paljon mielipiteitä ja itse tunnistin siitä kyllä sen että nenä vie näitä koiria. Toisaalta siitä ei voi moittiakaan, koska on oleellinen osa metsästyskoiraa. Meillä ainakin Nelli tekee kyllä ja oppii nopeasti, mutta jos ei ole kovin mieluista hommaa jonkun tempun tekeminen niin ei hän montaa kertaa viitsi. Riippuu tietysti vähän palkkiosta 😀
Samaisessa keskustelussa mainittiin että münsteri on vähän hyvä kaikessa, mutta ei aivan huippu missään. Tiedä häntä – aika näyttää onko metsästyskoirana huippu….Mutta sen tiedän että yhdessä asiassa on 1: iloinen ja miellyttävä perhekoira.

