Heinä-syyskuu on mennyt harjoitellessa monipuolisesti. Vesityön harjoittelussa sen virheen että harjoittelimme liikaa. Kävimme uusimassa vesityökokeen elokuun alussa – tuloksena 9 pist. Halusin saada vesityön osuuden valmiiksi Junkkaria ajatellen.
Harjoittelu Mikkelin seisojakoirakerhon kanssa on ollut mukavaa. Kokeneilta saa niin paljon vinkkejä, tukea ja kannustusta oman koiran kanssa. On myös hienoa nähdä kun koira ja isäntä/emäntä ovat parivaljakko. Kieltämättä kyllä tämä seisojan koulutus on aika monimuotoista ja haastavaa, mutta siksipä juuri kivaa.
Junkkariin tosiaan valmistaudutaan. Eilen olimme harjoittelemassa Kaunisahossa – Kuopion lähellä, Maaningassa. Siellä vietimme päivän etsien fasuja. Päivän saldo: peräänmeno pitäisi Nelliltä saada vielä pois – samoin ohjaajan olisi oltava paremmin hereillä tilanteissa.
Nelli on päässyt tänä syksynä kyyhkymetsälle ja jonkun verran on ollut tilanteita kanalintujen kanssa. Harmittavan usein niin että Nelli ehtii kuumentua oikein urakalla. Omalta kohdalta olen koettanut oppia lukemaan koiraa paremmin – ei näitä kai opi kuin kokemuksen kautta. Liian usein aiemmin odotin että mitähän Nelli tekee seuraavaksi – sen sijaan että itse ennakoin.
Kovin eriskummallinen talvi takana. Lähes koko talven on pystynyt kävelemään metsissä kun lunta on niin vähän. Suuremman erikoisuuden kevääseen toi Covid-19 = koronavirus. Kaikki kevään tapahtumat ja ihmisten kokoontumiset on peruttu. Münstereiden Talvipäivät sattui vielä aikaan, jolloin pandemia oli alkamassa. Itse päiviä ei peruttu, mutta itse jätin Talvipäivät väliin, koska Nelliä en olisi voinut ottaa mukaan juoksujen vuoksi. Kun Katriina Tiiran luento ”Koiran kognitio – mitä koira ymmärtää ja käsittää?” – peruttiin myös niin pitkän pähkäilyn päätteeksi tulin tulokseen että en jaksa lähteä Pohjanmaalle ajamaan yksin. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt, jotta olisin nähnyt Niemiapajan Huugon noutokilpailusuorituksen. Huge nääs pokkasi voittopokaalin.
Talvella ei metsästysjuttuja pahemmin ole tehty. Nouto- ja etsimisharjoituksia sekä pienimuotoisia jälkitehtäviä. Tumpin kanssa on metsissä liikuttu, mm katsastellen majavanpesiä jne. Majavapassiin ei Nellikkä pääse mukaan.
Tottelevaisuudessa on jännä, miten on aina eri aikoja miten huvittaa totella. Ihan vähän on pitänyt nyt ottaa ”kovempaa otetta” eikä pelkästään palkitsemalla ja innostuneesti käskyjä antamalla saa Nelliä uskomaan tilanteessa kuin tilanteessa. Eli ihan selvästi hän kokeilee, josko se riittäisi että vähän ”sinnepäin” tottelee.
Pienimünstereiden Facebook ryhmässä oli tässä taannoin mielenkiintoinen keskustelu siitä, soveltuisiko münsteri agilityyn, kun pariskunnan toinen puolisko haluaa metsästyskoiran ja toinen harrastuskoiran. Keskustelussa tuli paljon mielipiteitä ja itse tunnistin siitä kyllä sen että nenä vie näitä koiria. Toisaalta siitä ei voi moittiakaan, koska on oleellinen osa metsästyskoiraa. Meillä ainakin Nelli tekee kyllä ja oppii nopeasti, mutta jos ei ole kovin mieluista hommaa jonkun tempun tekeminen niin ei hän montaa kertaa viitsi. Riippuu tietysti vähän palkkiosta 😀
Samaisessa keskustelussa mainittiin että münsteri on vähän hyvä kaikessa, mutta ei aivan huippu missään. Tiedä häntä – aika näyttää onko metsästyskoirana huippu….Mutta sen tiedän että yhdessä asiassa on 1: iloinen ja miellyttävä perhekoira.
Tuomas kyttää majavaa – me käppäillään metsissä ja odotellaan autossa. Kyllä on Nellin vaikeaa olla kun isännän haju tuoksuu kaukana – eikä pääse mukaan.
Syksyn mittaan on tullut tehtyä kaikenlaista kivaa. Münsterin kanssa on pakko harrastaa liikuntaa aika lailla ja silloin paremmin välttyy kaikelta ”herjuudelta” sisällä. Olemme jatkaneet marraskuun alkuun asti viikottaista arkitokoa ja siinä vähän harjoiteltu myös rallitokoa. Se tosin ei tunnu mielekkäältä Nellin kanssa, hän kyllä tekee juttuja – mutta ei selvästikään erityisemmin nauti siitä. Noin muuten tottelevaisuuden kanssa riittää haastetta, jos ei ole häiriötekijöitä niin menee ihan ok, mutta heti jos on innokkuutta tehdä muuta mielenkiintoisempaa niin ihan perusjututkaan ei onnistu. Nelli siis oppii hyvin, mutta on erittäin itsepäinen.
Näyttelyt Kouvolassa 20.10.
Vekaranjärven varuskunta-alueella järjestetyssä näyttelyssä kävimme lokakuussa ja se meni ihan hyvin (ERI). Sisätiloissa järjestetty näyttely toki oli omanlainen kokemus. Seuraavan kerran varmaan mennään sit keväällä tai kesällä. Alla arvostelu. Säkä Nellillä on jo 53 cm – toivottavasti ei siitä enää kasva.
”Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikealinjainen pää. Pää on tällä hetkellä valmiimpi kuin loppu koira. Toivoisin selkeämmän etukulmaukset, sopivat takana. Keskivahva luusto, vielä hieman matala rintakehä, mutta hyvä rungon vahvuus. Oikealaatuinen karvan laatu, riittävä pituus. Hyvä luonne. Liikkuu hyvin” -Tuomari Jokisilta Hannele
Metsästysjuttuja jatkeltiin
Tuomas on ottanut Nelliä aina välillä mukaan metsälle – ei joka kerta… ja siitäkös Nelli saa hepulin – uikuttaa ikkunassa. Noin muutoinkin münstereiden rotukuvauksessakin kerrottu ”monipuolinen ääntely” toteutuu Nellin kohdalla. Vielä ei Nelliltä olla ammuttu yhtään lintua, mutta ammutun linnun löytämisessä Nelli ei erehtynyt.
Sulkavaltakin saimme saalista.
Nelli sai ja söi mm. sydämen.
Lapuan reissu marraskuun alussa.
Marraskuun kohokohta oli koulutusreissu Lapualle. Kuten aiemminkin olen kirjoitellut, niin meillä ei kanakoiran koulutuksesta ole kokemusta. Nellin kasvattajien, Iidan ja Vadimin (+ koirat Nomi & Naava), kanssa meille järjestyi mahdollisuus päästä Anne Kontolan oppiin Lapualle. Lapualle olikin satanut lunta edellisenä yönä ja peltomaisemat olivat savolaispeltoihin verrattuna hieman eri näköiset. Nellin emä Nomi (Peltolakian Eleanor) on Annen kasvatti.
Mehän ei Nellin kanssa olla harjoiteltu peltohakua oikeastaan yhtään – Tuomas ei ole erityisen kiinnostunut peltoharjoittelusta, vaan keskittyy metsäkanalintuihin. Siispä olikin aika kiva kuulla, että kunhan koulutus tapahtuu samoilla säännöillä, niin aivan hyvin minä voin harjoituttaa Nelliä pelloilla KAER-kokeita silmälläpitäen. Minua periaatteessa nuo kokeet kiinnostavat, joten taidamme ottaa tähtäimeen Junkkarin 2020.
Saimme niin hyviä oppeja ja porukalla kouluttaminen oli antoisaa. Itseäni ällistytti kuinka pienillä eleillä Nelliä pystyi ohjaamaan tekemään haluttuja asioita. Varmaan monilla on omat tavat kouluttaa, mutta minuun teki vaikutuksen se, että pyritään siihen että koiraa ohjataan itse päättelemään mitä pitää tehdä eikä ohjaaja puutu koko ajan. Varmaan nää on ihan perusjuttuja, mutta minulle uusia 🙂
Intoa kouluttamiseen siis on edelleen ja tässä talven mittaan täytyy kyllä etsiä tahoja, joissa voidaan harjoitella vähän lähempänäkin. Pohjanmaalle kun oli Sulkavalta aika pitkä matka. Ja aika epätodennäköistä se on saada hyvä kaveri metsälle, jos ei kunnolla kouluta.
Syyskuu on mahtavaa aikaa liikkua metsässä ja käymme päivittäin siellä. Joka toinen päivä on ”pakko” tehdä pidempi lenkki. Metsästäjänalku-Tuomas on samoillut myös metsissä ja usein Nelli on päässyt mukaan. Aivan selvästi Nellillä on taipumuksia metsästyskoiraksi (tietenkin :D), mutta vielä on intoa niin paljon että esim. seisomista on havaittavissa vain hetkittäin.
Lokakuun alussa teimme mahtavan reissun Kainuuseen. Olimme alkuviikosta Vuokatin Katinkullassa, jossa kiersimme Vuokatin vaaroja ja tapasimme taas paljon koiria. On tosi helppoa liikkua Nellin kanssa missä vaan, kun hän on niin avoin ja mukava. Vaikka yleensä Nelli on vapaana, niin luontopoluilla ei häntäkään vapaana voi pitää, koska on niin paljon muitakin liikkujia.
Vuokatista jatkoimme Tuomaksen perässä Suomussalmelle, joka on lintumetsästäjien paratiisi. Vietimme loppuviikon Kiantajärven rannalla upeissa metsästysmaisemissa. Olimme vähän isommalla porukalla liikkeellä ja retken kohokohta sattui kun lähdimme iltapuolella kolmestaan Tuomaksen ja Nellin kanssa vielä uudelleen jahtiin, muiden jäädessä saunanlämmitykseen. Odottelimme Nellin kanssa vähän kauempana, kun Tuomas ampui komean teerikukon puussa istuvasta parvesta. Voi sitä intoa, kun Nellikin pääsi riistalintua haistelemaan.
Vaikka emme erityisesti hakua ole opettaneet (muuta kuin ”hakuun” -komento) niin luonnostaan Nelli tekee siksakkia edeltä, kuitenkin koko ajan näköetäisyydellä. Siitä lienee hyvä jatkaa👌
Kävimme syyskuussa myös avoimissa ovissa Sulkavalla avatussa upeassa Koirahotelli Vartiossa. Tänne kannattaa tuoda koira, jos on itsellä lomamatkoja.
Meidän eka saalis!Mahtavaa – syksy!Koirahotelli Vartion avoimet ovet.Tämä se on elämää
Elokuu on ollut vilkas kaikkine tapahtumineen. Nelli on päässyt jo mukaan kyyhkymetsälle sekä istuskeli kyydissä kun soutelimme sorsajahdissa. Tosi paljon olemme liikkuneet metsässä, koska loppukesä ja syksy vaan on niin mahtavaa luonnossaliikkumisen aikaa. En tiedä onko kanalintuja tavallista enemmän, mutta paljon me niitä näemme.
Ensimmäiset juoksut tulivat jo 7 kk:n ikäisenä. Selvästi tottelevaisuus ja tarkkaavaisuus väheni jo ennen juoksuja. Nyt kun ne ovat takana, huomaan että oma itsensä alkaa koiramme olla ja koulutuksissa tarvitsee ottaa vain jatkaa siitä mihin jäätiin pari viikkoa sitten. Tässä parin viime viikon aikana en ole viitsinyt turhaan odottaa mitään ihmeitä, koska korvat kuulevat erittäin valikoidusti komentoja.
Näin kokemattomana metsästyskoiran kouluttajana meinaa väkisin aina odottaa liikaa pennulta noissa noutojutuissa esim.. Tosi pienin askelin pitää edetä. Meillä on pentueen kesken WhatsApp – ryhmä jossa vaihdamme kuulumisia ja mm. kokeneempien videot koulutustilanteista ovat aivan mahtavaa seurattavaa. On myös tosi kiva nähdä millaisia muista pennuista on kasvamassa.
Saloilla ja soitimilla 110 vuotta -näyttely Kuopiossa
Olipa kerrassaan hyvin järjestetty näyttely Kuopion Rauhanlahdessa! Ja mikä mukavinta – saimme tavata muita münstereitä omistajineen. Pennuissa Nelli oli ainoa ja KP jäi tuomarin mukaan puuttumaan pystyynnousevan selkäkarvan vuoksi – tarvitaan aikaa :). Oma tavoite oli vain että saataisiin ehjä esittäminen ja nyt koko päivä meni mukavasti. Münsterin kanssa on niin kiva mennä kehään kun ei tarvitse sipistellä mitään ulkomuodon eteen.
Nellin sanallinen arvostelu
Kauniit mittasuhteet, lupaavan oloinen, kaunislinjainen pää, hyvät korvat. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja. Ikään ihana runko, hieman pitkä lanne. Hyvä lantio. Liikkuu tasapainoisesti. Oikealaatuinen karva, selästä melko ylösnouseva. Miellyttävä käytös.
Tuomari: Joanna Pronin
Kiitos tästä kuvasta Katariina Pekkarinen.
Samoja sukujuuria oli näyttelyssä tapaamallamme Peltolakian Fidolla. Niin Nellin kuin Fidonkin isä on sama Arko Vom Eichwald alias ”Huti”. Nellin emän, Peltolakian Eleanorin äiti on Peltolakian Bigitta, joka on taas Fidon emä. Selostus on kuin kuin Kauniista ja rohkeista – näin selitettynä, mutta niin olivat kauniita ja rohkeita koiratkin.
Bold and Beautiful…Fido ja Nelli. Kuva: Katariina Pekkarinen
Sulkavallahan ajanlasku alkaa aina souduista, on kesän tapahtumat ennen soutuja, soutujen aikaan ja soutujen jälkeen. Ensimmäiset soudut meillä sujui edellisvuosien tapaan. Majoitamme aina yhden kirkkoveneporukan, tällä kertaa vieraillamme oli mukana pari koiraakin, Bostoninterrieri Leon kanssa Nelli veti aika rundit pihalla.
Anjalankosken pentunäyttely
Ensimmäinen näyttelymatkakin on nyt takana, tuloksena ROP, KP ja Ryhmässä sit ”hävittiin” Irlanninsetterille. No, kotona tuli palaute keskimmäiseltä lapselta: ”Eli kaikki se mihin olisit itse voinut vaikuttaa meni huonosti” 😀 No… oppireissu esittämisestä jälleen. Mutta ehkä sit seuraavissa jo onnistuu sekin puoli. Alla arvostelu:
Hyvät mittasuhteet ja sukupuolileima, riittävä luusto, hyvät pään mittasuhteet, saksipurenta, riittävä kaula, erinomainen ylälinja, riittävä rintakehä ja kulmaukset. Liike ja esiintyminen saisivat olla paremmat. Hyvä karvanlaatu ikäisekseen. Tuomarina Poletaeva Irina
Vielä leikin varjolla harjoitellaan
Allaolevassa näkyy kuinka keskittynyt Nelli on kun pihalla pitää aina välillä mm. västäräkkejä seisoa. En ole sen kummemmin kieltänyt kuin kannustanutkaan… Ei kai siitä västäräkkikoiraa kuitenkaan tule, vaikka noilla leikisti harjoittelee. Ennenkuin aloin kuvaamaan, oli Nelli jo varmaan vajaan minuutin hiiviskellyt, Jännittynyt tutina näkyy jos video on korkealaatuisempi.
Pikkuhiljaa leikeistä päästään oikeampiin harjoituksiin. Seuraavaksi opetellaan istuminen luovutuksessa. Nyt pitää vähän keskittyä siihen että noutoesine suussa ei lähdetä ”sooloilemaan”. Vedestä noutaminen on kehittynyt paljon, katsotaan tuleeko sitä videoitua. Pilliharjoituksia tehdään myös nyt joka metsälenkillä, siinä nimittäin alun hyvän tekemisen jälkeen tuli takapakkia. Istumaan mentiin parin sekunnin viiveellä ja luoksetulo jos huvitti. Nyt palataan lyhyempiin matkoihin, toistoihin ja onnistumisiin.
Meidän metsästyskoiran ”koulutus” on toistaiseksi ollut ihan vain tottelevaisuuden opettamisessa, pillin käytössä sekä siinä että pyrimme liikkumaan paljon erilaisissa maastoissa. Peruskomennot alkavat olla jollain lailla hallussa – vaikkakin tässä viime viikon aikaan on ”tänne” -komento kärsinyt inflaation. Olen aloittanut taas ihan alusta sen, eli kytkettynä ja pienistä matkoista. Viereen-käsky on onnistunut tähän saakka aina, joten hyvä että on joku komento jolla tälläkin hetkellä saadaan aina koira luokse. Perheestämme metsästää ainoastaan koiran toinen omistaja Tuomas, joten olen välillä miettinyt että kuinkahan saamme koulutettua Nelliä oikein.
Aiemmin olen kirjoittanut vierailustamme Anteron luona Varkaudessa. Antero on ”münsterimies” henkeen ja vereen ja hänellä on tällä hetkellä 6-vuotias FIN MVA Niemiapajan Huugo. Emme ole Nellin aikana vielä käyneet aiemmin Varkaudessa vierailulla, mutta tänään vietimme päivän tutustuen ja tehden pieniä harjoituksia.
Oli mukava kuulla että Antero luonnehti Nelliä ”tervepäiseksi” ja mukavaluonteiseksi, jolla on edellytyksiä lintukoiraksi. Hän kiinnitti myös huomiota siihen, että Nelli katsoo silmiin kun hänelle puhutaan. Nelli on tosiaan aika rauhallinen, mutta kuitenkin rohkea ja ennenkaikkea avoin. Pikkuisen meidän piti toppuutella että kokoeronsa vuoksi Hugen ja Nellin leikit eivät menneet liian rajuiksi. Toki Huugoa kiinnosti kun taloon tuli hemaiseva ”prinsessa”.
Antero kasvattaa fasaaneita ja Nelli pääsi haistelemaan ja tutkailemaan niitä ennenkuin teimme mitään kummempaa.
Minulle oli yllätys, että ei Nelli ” mennyt sekaisin” linnuista vaan katseli kiinnostuneena.
Ensihaistelujen ja kukkopojalla haun harjoittelun jälkeen Huugo näytti mallia, kuinka nouto tehdään ampumisen jälkeen. Antero on rakennellut sopivia välineitä mm. sen harjoitteluun. Vaikka Nelli näki miten homma olisi pitänyt tehdä, niin noutamaan hän ei lähtenyt – ei siis tajunnut alussa mitä piti tehdä. No… ehkä joku päivä. Harjoittelua vaan.
Maastossa harjoittelimme ihan oikeaa hakua. Huugo seisoi maastosta fasaanin ja pillistä tuli takaisin omistajan luo. Nelli katsoi tarkkaavasti mitä Huugo teki ja sitten tuli hänen vuoro. Omaksi ihmeekseni Nelli kovasti haki lintua ja löysikin. Yllätyksekseni siksi, että koko päivän Nelli oli viipottanut meidän jaloissa.
Eipä Huugoakaan tainnut harmittaa, kun tuo aloittelija tuli ja jäätiin ilman saalista 🙂
Teimme myös aloittelijalle sopivan vesinoutoharjoituksen ja siinäkin Nelli oli pehmeäsuinen kun toi pienen matkan päästä kukkopojan meille. Pienistä, lyhyistä harjoituksista siis lähdetään ja saimme mukaankin yhden linnun jolla harjoitellaan vielä huomenna.
Videon laatu onkin näköjään taas ”taattua Taina-laatua”, mutta jääpähän meille muisto vaikka ei tästä oikein mitään näekään.
Ja tässäkin kyllä paljastan tietämättömyyteni, että kutsutaanko fasaania riistaksi? Kun näillä leveyksillä ei fasaania taida luonnossa kasvaa. Mutta joka tapauksessa siis ensimmäiset kosketukset ylipäätään mihinkään oli Nellillä (.. ja minulla) 😀
Illemmalla olimme katsomassa kun paikallisten metsästysseurojen järjestämissä koko kylän iltamissa oli Huugon ja Anteron leikkimielinen kisa yleisölle. Yleisö sai arvata paljonko 100 maksimipisteestä Huugo suorittaa 10:ssä erilaisessa tehtävässä. Kuvasin tehtävät ja teen niistä sit oman postauksen.
Nelli Benelli 